Professori Pentti Kaiteran rahasto palkitsee Pohjois-Suomen hyväksi tehdystä työstä.

LUE RAHASTOSTA

KAITERA_VALMIS_web_89A7407-1024x683.jpg

Palkinto

Rahasto toimii Oulun yliopiston alaisuudessa ja jakaa tunnustuspalkinnon kahden vuoden välein. Palkinnonsaaja voi olla yksilö tai yhteisö, joka omalla työllään edistää Pohjois-Suomen taloudellista ja henkistä hyvinvointia.

Rahastomme lähtökohtana on ajatus siitä, että Pohjois-Suomen elinvoimaisuus on tärkeää koko Suomen menestykselle. Uskomme, että avain elinvoimaisuuteen löytyy koulutuksesta, tutkimuksesta, henkisestä kasvusta, yhteisestä hyvästä ja edelläkävijyydestä. 

LUE TUNNUSTUSPALKINNOSTA

Viimeisimmät palkinnonsaajat

Kunnianhimoinen orkesterinjohtaja tekee koko Lapin kulttuurityötä

Voittaja 2022

Pentti Kaitera

pvkaitera.jpg

Rahasto perustettiin vuonna 1988 kunnioittamaan professori Pentti Kaiteran muistoa ja tukemaan Oulun yliopiston tarkoitusperiä vastaavaa tutkimusta.

Lue pentti kaiterasta