Museonjohtaja Taina Máret Pieskin mukaan alkuperäiskansan kulttuuriperintöä vaaliva Siida on kaikkien saamelaisten museo.
20.11.2026
“Kolmen elävän saamelaiskulttuurin museo Siida on perustettu vuonna 1959 ensin ulkomuseona. Nykyinen, Juhani Pallasmaan suunnittelema kiinteistö avattiin vuonna 1998, ja se remontoitiin valtion rahoituksella vuosina 2020-2022. Siida sijaitsee pienellä Inarin kirkonkylällä, mutta sillä on valtakunnallinen vastuu saamelaisen kulttuuriperinnön tallentamisesta, esittämisestä ja tutkimisesta. Museon kokoelmissa on 11 000 esinettä, 30 000 valokuvaa ja yli 200 taideteosta, mutta tämän lisäksi Siida on myös kulttuuriympäristön asiantuntija ja annamme vuosittain lähes parisataa lausuntoa viranomaisille ja kunnille erilaisiin maankäyttöhankkeisiin liittyen.
Siida on rikkonut kävijäennätyksensä kolmena vuotena peräkkäin. Vuonna 2025 Siidassa kävi 84 000 kävijää, mikä on valtava määrä, kun ajattelee Inarin kokoa. Valtaosa on tietysti matkailijoita, kotimaisia ja ulkomaisia: viime vuonna meillä kävi vierailijoita 110 maasta. Saamelaiskulttuuri ja arktinen luonto kiinnostavat ihmisiä, ja on vaikea kertoa alkuperäiskansasta ilman luontoa, tai luonnosta ilman alkuperäiskansaa. Sen kertoo myös päänäyttelymme nimi Enâmeh láá mii párnááh – Nämä maat ovat lapsiamme.
Suurten kävijälukujen takana on tärkein työmme eli se, mitä teemme saamelaisyhteisön kanssa. Yli 300 saamelaista osallistui päänäyttelyn suunnitteluun. Museossa ajattelimme, että me emme tiedä kaikkea, vaan me haluamme osallistaa yhteisömme. Yhteisössä koettiin, että kerromme oman tarinamme itse, sellaisena kuin haluamme, millä on ollut suuri voimaannuttava vaikutus. Vaikka riemuitsemme siitä, että tarinamme kiinnostaa ihmisiä ympäri maailman, yhteisötyömme on merkityksellisintä. Siidassa saamelaiset suvut ja perheet pääsevät dialogiin omien sukujensa esineiden kanssa, käytännössä heidän esivanhempiensa kanssa. Museossa on erillinen tila, jonne tuodaan kokoelmasta ne esineet, joihin suvut haluavat tutustua.
Kun kulttuuriperintöä palaa kotiin valtaväestön museosta, se ei ole asian päätepiste, vaan alku. Siidassa esineistä pidetään huolta, ne ovat kuin meidän lapsiamme. Esineitä säilytetään ammattimaisesti oikeissa olosuhteissa, jotta kulttuuriperintö säilyy tuleville sukupolville. Sen lisäksi jalkaudumme säännöllisesti kyliin esineiden kanssa ja pidämme tilaisuuksia esimerkiksikouluilla ja kylätaloilla. Mukanamme on valokuvia kyseiseltä alueelta, sen alueen ihmisistä ja paikoista. Meillä on myös mukana sen alueen esineitä, pukuja, laukkuja, vöitä, koruja, käyttöesineitä: kyseisen alueen kulttuuriperintöä.
Tehtävämme on viedä esineet sinne, mistä ne on aikanaan ostettu tai viety. Ihmiset voivat koskea esineitä ja luoda niihin suhteen, eikä niitä tarvitse ainoastaan katsoa museovitriinin lasin läpi. Tämä aktiivinen vuoropuhelu oman yhteisömme kanssa on valtavan tärkeä voimavara. Yhdistämme meillä olevan tiedon siihen, jota saamme yhteisön kanssa dialogista. Ihmiset tunnistavat henkilöitä valokuvista, kertovat esineiden historiasta ja tekijöistä, ja joskus jopa tunnistavat tuntemattomien esineiden käyttötarkoituksen.
Tutkimusten mukaan saamelaisesineistöä on kerätty Saamenmaalta valtaväestön museoihin 1600-luvulta asti, ja eurooppalaisissa museoissa on tällä hetkellä vielä yli 50 000 esinettä, jotka ovat peräisin eri puolilta Saamenmaata nykyisten Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän alueilta. Edistämme jatkuvasti repatriaatiota eli eli saamelaisen kulttuuriperinnön kotiinpaluuta takaisin saamelaisille Siidaan. Kansainvälisesti museoissa puhaltavat uudet tuulet ja alkuperäiskansojen kulttuuriperinnön omistajuus on nykyisin aivan eri tavalla pinnalla kuin aiemmin. Repatriaatio vaatii valtavasti työtä ja neuvotteluja, resursseja ja esimerkiksi juridista osaamista. Siida joutuu tekemään sitä yksityisten säätiöiden hankerahoituksella kansallisen tuen sijaan. Hankkeet ovat usein pitkiä, monivuotisia prosesseja, ikään kuin jatkuvan maratonin juoksemista, jossa tarvitaan sinnikkyyttä. Iloitsemme valtavasti kaikista esineistä, jotka päätyvät takaisin saamelaisille. Suomessa kymmenkunta museota on luovuttanut saamelaisesineistöä meille. Viimeksi lokakuussa 2026 Nurmeksen museo luovutti kokoelmiinsa kuuluneen noin 30 kolttasaamelaisesinettä Siidalle.
Olen itse kokenut esineiden äärellä tunteita, joilla ei ole nimeä. Tunteessa yhdistyvät ilo ja riemu, mutta myös suru ja kaipaus. Tälle tunteelle ei ole sanaa, mutta se on hyvin voimakas. Kun olen itse kokenut sen, voin ymmärtää muiden saamelaisten kokemia tunteita, jotka syntyvät, kun ihminen tapaa ensimmäistä kertaa esineitä, jotka hänen isoisovanhempansa ovat valmistaneet ja joita he ovat käyttäneet. Se antaa minulle ja museon henkilökunnalle voimaa ja iloa. Tänä päivänä saamelaiset kokevat paljon haasteita ja paineita koko Saamenmaalla. Moni nuori ajattelee, ettei voi elää nuoren huoletonta elämää, vaan täytyy olla aktivisti. Onko kaikkien nuorten tehtävä puolustaa oikeuksiamme? Se on rankka vaatimus. Näen, että museon tehtävä on olla vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja ja tuoda iloa, riemua ja ylpeyttä omasta kulttuuriperinnöstä saamelaisille ja vahvistaa saamelaisten kulttuurista itsetuntoa.
Pentti Kaiteran rahaston myöntämä tunnustuspalkinto on osoitettu Saamelaismuseo Siidalle, mutta koen, että se on laajemmin tunnustus koko saamelaisyhteisölle, jonka kanssa olemme tehneet yhteistyötä. Tämä palkinto koskettaa satoja ihmisiä, jotka ovat antaneet meille aikaansa ja resurssejaan ja he ovat varmasti otettuja tästä tunnustuksesta. Taloudellinen tunnustus kohdistuu repatriaatiotoimintamme kehittämiseen ja yhteisötyön vahvistamiseen, jolloin se palvelee suoraan saamelaisia ja kulttuuriperintömme tallentamista. Olemme iloisia siitä, että olemme museona pystyneet näyttämään myös Inarin kirkonkylän ulkopuolella, miten tärkeää ja arvokasta työtä saamelaisten kulttuuriperinnön vaaliminen on.”